tiistai 28. heinäkuuta 2015

Yhteystiedot



Kerran eräs asiakas aloitti puhelun hengästyneellä toteamuksella: "Sinut oli todella vaikea löytää!"
Hetken verran rakentelin mielessäni jotain letkauttelevaa vastausta tyyliin: "siten ennakkokarsin asiakkaista jäljelle vain ne, jotka todella haluavat löytää minut."
Kuitenkin jopa minä tajusin, että kaupallisen taiteilijan uran kannalta tuskin on mitenkään ihanteellinen järjestely, jos edes kiinnostuneet asiakkaat eivät löydä mistään yhteystietoja.
Niinpä sittemmin olen nyt perustanut tämän blogin, laittanut portfolionettisivut osoitteeseen www.jyrkivainio.com ja olen löydettävissä Twitteristä osoitteesta @jyrkivainio.
Nyt sain lopultakin tehtyä itselleni myös päivitetyt käyntikortit.



 
Käyntikorttiasian potkaisi lopulta eteenpäin kaksi sattumaa: työhuonekaverini Heikki Sallinen (Logopolis graphic design) tarjosi kimppatilausta painoon erään hänen toisen projektinsa yhteydessä – ja kaverini Pertti Jarla suostui luopumaan pitkään himoitsemastani esineestä: käyntikorttikotelosta, jonka kannessa on itsensä Mustanaamion logo!
Voisinpa aikuisesti sanoa, että näistä syistä tuo ensin mainittu olisi ollut se toimintaan ryhtymisen kannalta merkittävin – mutta en ole varma, olisinko silloin täysin rehellinen itseni kanssa...




Huomasin yllätyksekseni, että "luottokorttikokoisen" käyntikortin muoto sattumalta vastaa mittasuhteiltaan hyvin tarkkaan usein käyttämäni piirrosformaatin kokoa. Joten ajattelin, että olisi hauska laittaa kortin toiselle puolelle joku kokonainen pilakuva. Joku, joka toimisi myös pienessä koossa, mutta olisi samalla edustava näyte töistäni.
Päädyin valitsemaan piirroksen, jota monikaan ei varmasti ole nähnyt: pilakuvan, jonka tein Audiovisuaalisen ammattiviestinnän toimialaliitto Avitan sähköiseen julkaisuun vuonna 2012.
Kortin etupuolelle laitoin fiktiivisen omakuvan, jota olen käyttänyt myös avatar-kuvana netissä. Se on peräisin Sarjainfon numerosta 1/2011. Se oli kokeilullinen erikoisnumero, joka toteutettiin kokonaan sarjakuvina – sisällysluetteloa, uutisia ja arvosteluja myöten. Niinpä myös minä tein Keräilijän tunnustuksia -kolumnini (josta siis olen mukauttanut myös tämän blogin nimen) sarjakuvana. Omakuvahahmoni esiintyy sen avausruuduissa.




Piirsin omakuvani polttelemassa piippua tupakkatakissa ja fetsi päässä. Fetsin innoittajana toimi mieleeni jäänyt valokuva Outsiderista, kirjailija Aarne Haapakoskesta. Mielestäni oli mahtavaa ja huvittavaa taiteilijapersoonan rakentamista, että eskapistinen pulp-kirjailija Suomessa muka sonnustautuisi kirjoituskoneensa ääressä fetsiin.


Outsider, Aarne Haapakoski.


Aina sitä ei tiedä, mitä tulee vahingossa laskeneeksi liikkeelle. Minä laitoin fetsin päähäni vain piirroksessa, mutta sen jälkeen olen saanut todistaa sellaisten käyttöä myös ihan tosielämässä mm. toisen työhuonekaverini Ossi Hiekkalan, Aapo Kukon, ja itsejulistautuneen "Suomen saastaisimman divaristin", Antti Vainion (*), päissä. Fetsejä on saatavilla ainakin Varustelekasta.
(*) ei onneksi tiettävästi mitään sukua


*  *  *


Finally got around to designing myself a proper business card. The other side neatly fitted a single panel cartoon.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Tornitouhua, ajan kanssa


Tornitouhua-piirros Ruotuväki-lehteen, heinäkuu 2015. Pullotussi ja vesiväri paperille, 28 x 16 cm.


Aina silloin tällöin tunnen tarvetta heittäytyä nypertämään jotain piirrosta huomattavasti pitempään ja suuremmalla vaivalla, kuin idean kannalta olisi mitenkään täysin välttämätöntä. Näin kävi jälleen uusimman Ruotuväki-lehden Tornitouhua-piirroksen kanssa.
Käytin useita tunteja siihen, että saisin tehtyä kuvassa olevaan riimukiveen oikean näköisen tekstuurin. Ennen lopputulokseen pääsemistä olin tullut käyttäneeksi sekä pesusientä, muovista maskikalvoa, että myöskin nestemäistä maskikumia.
Oliko mikään tästä täysin välttämätöntä? Tuskin. Mutta jonkinlaista tyydytystä se väkertäminen silti tuotti.


Idealuonnos, lyijykynä paperille, 5 x 6 cm.


Käytän nykyään Tornitouhua-kuvissa lähinnä kahdenlaista paperia: tukevaa, 640-grammaista Fabrianon vesivärikartonkia, sekä Archesin ohuempaa, 300-grammaista paperia. Molemmista käytän sileintä saatavilla olevaa päällystevaihtoehtoa. Englanniksi termi on "hot pressed", ranskaksi "grain satiné". Molemmat ostan suurina irtoarkkeina.
Vaikka grammojen perusteella Archesin paperinkin pitäisi olla aika tukevaa, se on kuitenkin niin tiiviisti tehtyä, että on itse asiassa sangen ohutta. Jos sille maalaa sellaisenaan, paperi kupruilee ikävästi. Sen takia paperi onkin syytä ennen maalaamista pingottaa kostuttamalla ja liimapaperilla kiinnittämällä, mikä tietysti pidentää työaikaa. Jos deadline huohottaa niskaan, ei ole kivaa odotella paperin kuivumista. Mielellään paperin jättäisi pingottumaan yli yön.


Layout-luonnoksia, mallikuvia. Lyijykynä ja kuulakärkikynä paperille, 23 x 13 cm.


Archesin paperin ohuus mahdollistaa, oikeastaan jopa edellyttää, sen, että piirroksen voi luonnostella toiselle arkille ja tussata läpi valopöydällä. Se tarkoittaa, että se on silloin erityisen hyvä vaihtoehto monimutkaista piirtämistä vaativille kuville.
Fabrianon paksumpi paperi on nopeampikäyttöistä, sitä ei tarvitse pingottaa. Mutta se on niin paksua, että luonnosta ei pysty heijastamaan läpi: kaikki luonnostelu on tehtävä suoraan samalle arkille ja lyijykynäviivat pyyhittävä sitten pois tussatun kuvan alta. Tällöin vaarana on, että hinkkaa paperin pinnan maalausta ajatellen pilalle, sekä kuluttaa tussiviivat niin haaleiksi, että ne eivät skannatessa rekisteröidy tarpeeksi mustina.
Archesin paperi tavallaan siis mahdollistaa pidemmälle viedyn työskentelyn – mutta myös vaatii, että käytettävissä on enemmän aikaa. Tällä kertaa, keskellä heinäkuuta, sitä oli tarpeeksi.
Usein, etten sanoisi "normitapauksissa", piirrokset syntyvät sellaisessa kiireessä, että Fabriano on ainoa vaihtoehto.


Lopullisen piirroksen lyijykynäluonnos, 28 x 16 cm.


*  *  *

A recent watercolor cartoon for my series Tornitouhua, for the Finnish army newspaper Ruotuväki.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Tikkastelua

Toinen linja, Helsinki. Piirros luonnoskirjassa, A4, rapidograph ja sivellin, syksy 2007.


Henrik Tikkanen (1924–1984) oli lahjakas kuvittaja ja myöhemmin myös pirullisen teräväsanainen kirjailija. Lehtipiirtämisessä hänen vaikutuksensa oli Suomessa 70–80-luvuilla niin hallitseva (hänen tyyliään jäljiteltiin laajalti), että minun nuoruudessani 90-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa elettiin jonkinlaista vastareaktion aikaa. Silloin Tikkaseen törmäsi helpommin kirjoittajana, kuin piirtäjänä.
Itse näin ensimmäistä kertaa suuremman valikoiman Tikkasen piirroksia vasta Amos Anderssonin museon näyttelyssä loppuvuodesta 2004. Ne innostivat etsimään lisää. Lyhyessä ajassa hankin käsiini useamman Tikkasen piirroskirjan ja ahmin läpi hänen omaelämäkerralliset "osoiteromaaninsa".


Etelä-Esplanadi, Helsinki. Henrik Tikkasen originaali, A3, mustetäytekynä, 1969.


Piirtäjänä Tikkasen omimmaksi aiheeksi tulivat kaupunkimaisemat. Niissä hän onnistuu tekemään jotain, mikä vaikuttaa mahdottomalta: hän kuvaa monimutkaisia, yksityiskohtaisia ja geometrisesti äärimmäisen säntillistä kohteita (eli siis taloja) viivalla, joka on hyvin pelkistävä ja luonnosmainen. Tikkasen viiva tärisee, pyörii ja poukkoilee. Miten se oikein onnistuu samalla tuntumaan niin autenttisen dokumentaariselta? Välittämään tunnelman, että juuri tuolta tuolla näyttää?


Kiinalainen ravintola Rovaniemellä. Piirros luonnoskirjassa, A4, rapidograph, 30.8.2006.


Tikkasen töiden löytäminen sattui osumaan minulla juuri sopivaan saumaan. Olin juuri samana vuonna 2004 ensimmäistä kertaa päässyt säännöllisen luonnoskirjatyöskentelyn makuun. En ollut koskaan taidetarvikeliikkeistä löytänyt oikein minun työtavoilleni sopivaa luonnoskirjaa, joten niiden käyttö ei ollut niin innostanut. Asia ratkesi vasta, kun kävin kirjansidontatyöpajassa, jossa omin käsin sidoin itselleni luonnoskirjan tavallisesta kopiopaperista. Totesin, että innostavinta minulle oli piirtää kirjaan kohtuullisen pikkutarkkaa jälkeä rapidografeilla.
Tikkasen piirrokset tarjosivat nyt sopivan uuden haasteen tälle tekniikalle. Tikkanen oli piirtänyt isompaan kokoon mustetäytekynällä. Pystyisinkö minä tekemään jotain vastaavaa rapidoilla?
Miltä näyttäisivät minun tekemäni kaupunkimaisemapiirrokset?


Rooma. Piirros luonnoskirjassa, A4, rapidograph ja kuivamustekynä, 23.4.2007.


Ensimmäisissä kaupunkikuvissani koitin jäljitellä suoraan Tikkasen lähestymistapaa: pelkistää ja piirtää pelkkää ääriviivaa ilman sävyjä.
Huomasin ilokseni, että homma toimi: jostain syystä suorien linjojen piirtäminen vapaalla kädellä ja perspektiivin hahmottaminen tuntui luonnistuvan minulta sangen helposti.
Seuraavana askeleena lisäsin kuviin hiukan mustia pintoja täytesiveltimellä. Totesin, että tämäkin sopi kuviin hyvin: silloin niistä tuli enemmän minun näköisiäni ja samalla ne saivat enemmän etäisyyttä Tikkaseen.


Korkeavuorenkatu 29, Helsinki. Piirros luonnoskirjassa, A4, rapidograph ja sivellin, 20.8.2006.


Mustilla pinnoilla voidaan myös jäsentää kuvaa ja nostaa siitä jonkin tietty alue erityisen huomion kohteeksi: katse etsiytyy kuvassa ensimmäisenä suurimman kontrastin kohtaan. Kaupunkikuvissa voidaan näin ikään kuin leikkiä "syväterävyyden" kanssa.


Töölönkatu 3, Helsinki. Piirros luonnoskirjassa, A4, rapidograph ja sivellin, 9.8.2007.


*  *  *

Some of my sketchbook work, inspired by the city landscape drawings of Henrik Tikkanen (1924–1984).