torstai 23. huhtikuuta 2015

Kaksi piirrosta vaaleista

Pilapiirros, Ilta-Sanomat 18.4.2015.

Pilapiirros, Ilta-Sanomat 18.4.2015.


Vaaliviikonloppuna 18.–19.4. minulla oli Ilta-Sanomissa kaksi piirrosta. Tiesin ennakolta, että tarjolla oleva tila oli matala ja leveä, joten päätin tehdä kaksi erillistä kuvaa, mutta että niiden olisi oltava kuvallisesti tarpeeksi selkeitä, jotta niistä saisi selvää myös pienessä koossa.


Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 7 x 9 cm.


Toisen piirroksen idea saapui aika lailla valmiina. Toista piti hiukan enemmän kehitellä.
Kuten idealuonnoksille aika usein käy, päätin kääntää toisen kuvan peilikuvaksi siitä, mitä se oli ensimmäisessä luonnoksessa.


Kaksi idealuonnosta, kumpikin noin 7 x 8 cm.


Katsoin pari mallikuvaa siitä, millainen on darts-heittäjien asento. Kaikissa kuvissa heittäjä katsoi vasemmalle. No niinpä tietysti: sillä tavalla oikeakätinen heittäjä on kameraan päin, toiseen suuntaan heitettäessä hän olisi katsojaa kohden selin. Käänsin siis kuvan toisin päin, jotta asetelma olisi lajille enemmän tyypillinen.


Luonnoksia mallikuvista.


Oikeassa darts-heittoasennossa tikka on kämmenen sisällä. Mutta tässä minulle tuli huoli piirroksen pienestä julkaisukoosta. Koska tikka on siinä kuvan olennaisin juju, pelkäsin, että oikeaoppisesti kämmenen sisälle sijoitettuna se ei ehkä rekisteröityisi katsojan silmään tarpeeksi tehokkaasti. Ajattelin, että jos tikan silhuetti piirtyisi kuva-alan taustaa vasten, se ehkä hahmottuisi paremmin. Joten siis tutkimustyön tulos oli piirtäjälle tyypillinen: lopulta lähdekuvat oli heitettävä hiiteen ja rakennettava sen sijaan hatusta pilakuva-asento, joka ei vastaa todellisuutta...


Valmis lyijykynäluonnos, 17 x 28 cm.

Valmis tussipiirros, 17 x 28 cm.


Tällä kertaa kummassakin piirroksessa siirsin vielä hieman kuvien asettelua tussausvaiheessa valopöydällä.


Valmis lyijykynäluonnos, 17 x 28 cm.

Harmaasävyskannaus valmiista tussipiirroksesta ennen korjauksia, 17 x 28 cm.


Tarkoitukseni ei ollut tehdä kuviin sen tyyppisiä roiske-efektejä kuin joissain edellisissä piirroksissa on ollut. Mutta lopulta päädyin toisessa piirroksessa niitä kuitenkin käyttämään. Koska en ollut siihen varautunut, en ollut käyttänyt tälle välineelle parasta mahdollista paperia: niin ronskiin tussin ja valkoisen guassin käyttöön se oli vähän liian heppoista. Tussi imeytyi paikoin paperin läpi ja se uhkasi kupruilla.
Tällä kertaa päällimmäisin tekstuurikerros on tehty töpöttelemällä valkoista guassia paperille sienen avulla.


*  *  *


Two cartoons for the election weekend Ilta-Sanomat (Apr. 18–19).

torstai 16. huhtikuuta 2015

Monitulkintainen Ansu



Pop-taiteilijat lainasivat pilakuvien ja sarjakuvien kerrontakeinoja maalaustaiteen käyttöön. Mutta historia tuntee vain muutamia pilapiirtäjiä, jotka ovat töissään tehneet saman siirtymän toiseen suuntaan: siirtyneet pilakuvista, yksioikoisesta käyttötaiteesta enemmän galleriataiteen suuntaan.
Kyse onkin jossain määrin päinvastaisista pyrkimyksistä: siinä missä galleriataide tarkoituksella pyrkii monitulkintaisuuteen ja saamaan katsojat pohtimaan merkitystään, pilapiirrosten perinteisenä ajatuksena on ollut viestittää sanomansa mahdollisimman selkeästi ja iskevästi. Pilakuvien viesti kiteytyy humoristiseen piikkiin, jonka tulisi olla niin terävä ja yksiselitteinen kuin mahdollista. (*)
Vain muutamat tekijät, sellaiset kuin Saul Steinberg, Ronald Searle, Quino ja Sempé, ovat pyrkineet luomaan kuvia, jotka selkeästi ovat pilapiirroksia, mutta joissa yksioikoisen humoristinen sanoma ei silti ole mikään itsestäänselvyys. Suomessa tähän vähälukuiseen joukkoon kuului, oikeastaan ainoana lajissaan, Ansu, eli Antero Halla (1936–2007).

(*) Juuri tämä ristiriita saattaa olla yksi osasyy siihen, miksi pilapiirroksilla, huumorisarjakuvilla ja komedialla laajemminkin on kestänyt niin kauan tulla hyväksytyksi "oikeana taiteena". Taidemaailmassa on perinteisesti arvostettu monitulkintaisuutta – huumorin parhaan tehon saavuttaminen taas vaatii yleensä sen karsimista pois. Aina välillä näkee, että huumoria kuitenkin arvioidaan tämän monitulkintaisuuden mittapuun mukaan, edellytetään, että hyvä teos ei saisi olla liian yksiselitteinen. Silloin minusta syyllistytään siihen, että käytetään arviointiin aivan väärää mittatikkua, joka ei tähän ilmaisumuotoon sovellu.




Ansun äärimmäiseen pelkistykseen pyrkivä tussiviiva oli selvää sukua Steinbergille. Tämän tavoin Ansu myös hyödynsi töissään kollaasimaisesti käyttöesineitä, kirjekuoria, leimoja, informaatiografiikkaa. Yhteistä on myös tapa assosioida yhteyksiä kuvallisten elementtien välillä lajityyppi- ja mittakaavaeroista piittaamatta: Ansun kuvissa viivakoodipalkista tulee haitari, sormenjäljestä aivot ja silmälasin pyöreät sangat rinnastuvat polkupyörään.
Steinbergia tiukemmin Ansu kuitenkin kuvissaan pitäytyi pilakuvien totutussa mekaniikassa sikäli, että ne rakenteellisesti aina tuntuivat perustuvan kahden erilaisen asian rinnastamiseen. Mutta siinä missä pilakuvan perinteinen tehtävä on käyttää tätä kontrastia huumorin synnyttämiseen, Ansun kuvissa humoristinen tulkinta oli vain yksi mahdollisuus muiden joukossa.


Valokuva Olavi Järven kirjassa Parhaat pilapiirtäjämme (1979).


Oulussa 1936 syntynyt Halla opiskeli Ateneumin graafisella osastolla 1958-62. Opiskeluaikanaan hän löysi ilmaisumuodokseen pilapiirtämisen ja aloitti uransa kolmiruutuisella sarjakuvalla Lennu Tekniikan Maailmassa vuosina 1964–67. Sen jälkeen piirrokset pelkistyivät yhteen kuvaan. Ansu teki niitä säännöllisesti Suomen Kuvalehteen 1974–76 ja 1977 alkaen Helsingin Sanomiin. Sarjakuvien pariin Ansu palasi piirtämällä Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisen kesäkuussa 1989. Valtion taiteilijaeläkkeen hän sai 1997. 
Ansun piirrokset olivat aiheiltaan ajattomia mietelmiä. Kuvaavasti hän itse totesi pilapiirrosten olevan kuva-aforismeja ja sarjakuvien kuvanovelleja. Hän totesi myös työtavoistaan, että kuvista on riisuttava pois kaikki epäolennainen. Kuvan teknisen toteutuksen tulisi myös nousta kuvan aiheesta, eikä piirtäjän omista maneereista tai mieltymyksistä.
Yhteistä kaikille Ansun kuville on tekstittömyys. Ne tekivät niistä myös luontevasti kansainvälisiä. Ansulla oli lukuisia omia ja yhteisnäyttelyitä eri puolilla maailmaa. Hänen töistään julkaistiin kolme kokoelmakirjaa, joista ensimmäinen, 1979 ilmestynyt Go-go, palkittiin Belgian kansainvälisillä pilapiirrosfestivaaleilla vuoden parhaana pilapiirroskirjana. Ansun töitä palkittiin lisäksi ainakin myös Saksassa, Italiassa ja Japanissa.


Tämän kuvan idea ei aukene minulle. Jotain samankaltaisista koiran ja huonekalujen jaloissa?

Ansu ei ehkä koskaan saanut osakseen sellaista huomiota, jotka hänen työnsä olisivat ansainneet. Uran etenemistä ja maailmanvalloitusta saattoi osaltaan hidastaa myös se, että hänenkin kohtalokseen näytti koituvan niin monen taiteilijan turma, alkoholi.
Minulla on kokoelmissani kolme Ansun originaalia.

(Perustuu Sarjainfoon kirjoittamaani muistokirjoitukseen, 2007.)

*  *  *

Ansu, Antero Halla (1936–2007) did aphoristic cartoons in a style clearly influenced by Saul Steinberg.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Nostalgiaa, vai myötähäpeää?

Pilapiirros Ilta-Sanomissa 22.11.2014.

Millaisiin tilanteisiin piirroksen tekeminen voi johtaa?
Marraskuun lopulla tein pilakuvan liittyen David Hasselhoffiin ja Berliinin muuriin.
Kuinka ollakaan, vuoden vaihteen jälkeen Hasselhoff tuli sattumalta Suomeen kuvaamaan omaa tv-ohjelmaa.
Asiat johtivat toiseen ja minulle tarjottiin tilaisuutta osallistua mukaan. Ensin palloteltiin ajatusta, josko olisin tullut tekemään jonkun piirroksen ihan itse ohjelmaan kameroiden eteen. Viime hetkessä tuotantotiimin suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja tästä luovuttiin. Mutta minulle annettiin kuitenkin liput kutsua muutama kaveri mukaan seuraamaan sarjan ensimmäisen jakson kuvauksia.
Meidät istutettiin aivan yleisön eturiviin. Kamerat tuijottelivat meitä useaan otteeseen – mutta lopulta itse tv:stä tulleessa jaksossa naamani armeliaasti vilahtaa vain pariin lyhyeen kertaan.
Hasselhoffin Twitteriin postaamassa yleisöselfiessä sen sijaan pönötän aivan etualalla:




Hesarin arvio luonnehti Hasselhoffin showta sekoitukseksi nostalgiaa ja myötähäpeää. Siltä se tuntui myös yleisön joukossa. Koko keikan läpi päässä tasapainotteli, että onko tämä tavallaan myös hiukan siistiä – vaiko ainoastaan pikkuisen noloa ja vaivaannuttavaa.
Hasselhoff on osoittanut, että kykenee suhtautumaan julkisuuskuvaansa itseironisesti, mikä on hyvä asia. Mutta myös nojaa tähän niin raskaasti, että tyylilaji menee överiksi täyden kitschin puolelle, mitä vähän vierastan.
No, joka tapauksessa: minä olin paikalla selvää päämäärää varten. Kysyin tuottajilta, että kun en kerran päässyt mukaan itse ohjelmaan, niin kai nyt sentään onnistuu, että saan moikata lapsuuden sankaria nimmarin verran. Ja näin kävikin. Nauhoitusten päätteeksi The Hoff kutsui yleisöstä halukkaita ottamaan kanssaan selfieitä.
Minä olin varustautunut ennakkoon ja mukanani oli valokuva ja musta huopakynä.


The Hoff signeerasi rintakarvansa. Kuinka se olisikaan voinut olla muuten?

Tv-shown läpi istuminen oli siis minulle lähinnä välttämätön paha, että sain nimmarin. (Kyllä: olen tässä sen verran vanhemman polven edustaja, että minulle nimmari on merkittävämpi asia kuin kaverikuva).
Tv-showsta en vieläkään oikein tiedä mitä ajatella – mutta tätä nimmaroitua kuvaa kehtaan kuitenkin vilpittömästi pitää ihan siistinä juttuna. Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, oli se Ritari Ässä minun ikäluokalleni kuitenkin hetken aikaa oikeasti aika kova juttu. Joten tässä siis nostalgia kuitenkin voittaa sen myötähäpeän...
Mutta erityisen hauskaksi tapauksen kuitenkin tekee se, että se lähti liikkeelle tekemästäni piirroksesta. Tein pilakuvan sattumalta päähän putkahtaneesta aiheesta ja paria kuukautta myöhemmin sain tavata sen kohteen.

P.S. Olimme katsomassa shown ensimmäistä jaksoa. Se sisälsi lukuisia viittauksia sekä Ritari Ässään että Baywatchiin, KITT-auton, bändin soittamassa Knight Rider -tunnaria (soittajien ilmeet tekivät selväksi, että olivat suostuneet mukaan nimenomaan siksi, että saivat tilaisuuden soittaa tämän biisin), sekä Hasselhoffin esittämässä ainoan hittinsä Looking for Freedomin. Jos nämä olivat kaikki mukana jo ensimmäisellä kerralla, niin mitä ihmettä jäi jäljelle shown seuraaviin osiin??

*  *  *

After doing a cartoon about David Hasselhoff last November, I got a chance to meet him at a tv show taping and get his autograph.