tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kevyttä kenttätutkimusta


Ronald Westrén-Dollin päiväämätön kuvituspiirros.

Kävelen sisään antikvariaattiin. Oven päällä seinällä roikkuu mustavalkoinen piirros. Sitä olisi voinut luulla painokuvaksi, mutta valkoinen korjauslakka erottui selvästi kellastuneesta paperista ja paljasti työn originaaliksi.
Työn on signeerannut on Ronald Westrén-Doll (1927–1980). Olin juuri hiljattain kuullut hänestä hurjia tarinoita hänet muistavilta kollegoilta. Uudessa Kuvalehdessä ja sen jälkeen Apu-lehdessä taittajana ja piirtäjänä toiminut, "Rontiksi" kutsuttu Westrén-Doll oli jäänyt työtoverien mieleen kovana viinamäen miehenä, jopa aikana jolloin runsaskin alkoholin käyttö oli lehtialalla arkipäiväistä. Viinan viemänä taitava piirtäjä joutui sairaseläkkeelle jo nelikymppisenä.
Yksi hänestä kerrottu tarina oli, että Apu-lehden aikoinaan hänellä oli työhuoneessaan tapana heitellä puukkoa työhuoneen oveen. Arvattavin seurauksin: lopulta joku sisääntulija avasi oven juuri kun veitsi oli ilmassa. Vakavalta onnettomuudelta vältyttiin täpärästi, mutta jälkikäteen oli silti vähän vaikea selittää, että kyseessä ei ollut tarkoituksellinen hyökkäys ovesta tulijaa vastaan.


Westrén-Dollin piirros Olavi Järven kirjassa Parhaat pilapiirtäjämme (1979).

Alkoholi tuntuu värittäneen tämän löytämäni piirroksen matkaa itse taiteilijan jälkeenkin. Kysyn antikvariaatin pitäjältä, mikä taulu tämä on. Hän sanoo, että ei tiedä muuta, kuin että joku oli halunnut luopua siitä paria viiniryyppyä vastaan. Hän puolestaan voisi myydä sen "parin viinipullon hinnalla" eteenpäin. Tämä sopi minulle.
Alalle tyypilliseen tapaan piirroksessa ei ole tietoa, mihin tarkoitukseen se on tehty. Ainoastaan sen verran painomerkintöjä, että näkee, että se on julkaistu jossain. "16.10. ap" siinä lukee. Se lienee kuvan deadline, mutta ei vielä auta paljoa eteenpäin.
Sattumalta tällä kertaa kuitenkin piirroksen tunnistaminen onnistuu helposti.


Ilmari Turjan kirja Suuressa maassa ja pienessä (1957).

Netti kertoo Westrén-Dollin kuvittaneen noin tusinan verran kirjoja. Kun kuva on selvästi Kauko-itään liittyvä, katson Kansalliskirjaston tietokannasta, löytyykö Westrén-Dollin nimellä joku tämmöiseen aihepiiriin sopiva teos.
Löytyy. Ilmari Turjan kirja Suuressa maassa ja pienessä (1957), joka sisältää tekstejä hänen Kiinan-matkaltaan.
Uskon olevani oikeilla jäljillä. Etsin teoksen Helsingin kaupunginkirjaston tietokannasta ja jalkaudun pääkirjastoon Pasilaan, jolla on kirja varastossa. Etsitty piirros löytyy kirjasta saman tien. Koko tutkimustyö vie yhteensä alle puoli tuntia.
Westrén-Dollilta on Turjan kirjassa kymmenkunta piirrosta. Ne ovat tyyliltään hyvin vaihtelevia, joten oletan, että ne on tehty kuhunkin tekstiin erikseen, eikä kootusti tätä kirjaa varten. Joten voisi siis arvata, että kirjan jutut on ensin julkaistu yksitellen Uudessa kuvalehdessä, jonka päätoimittaja Turja oli.
Kävi siis hyvä tuuri. Vaikka piirroksessa ei ole julkaisumerkintää, eikä edes vuosilukua, sattumalta sen pystyi kuitenkin löytämään helposti. Useinkaan se ei ole yhtä helppoa. Laajan tuotannon tehneen piirtäjän merkkaamattoman piirroksen julkaisupaikan etsintä voi usein olla aivan silkkaa epätoivoista hakuammuntaa.




P.S. Westrén-Dollista löytyy valokuva Olavi Järven kirjasta Parhaat pilapiirtäjämme (joka ei aina lähdeteoksena ole valitettavasti tiedoiltaan kovin luotettava). Rontti näyttää kutsumanimensä veroiselta: kuin junarosvolta Villin lännen etsintäkuulutuksessa.

*  *  *

I picked up a cheap drawing by Ronald Westrén-Doll in a bookshop. It had no exact publication markings, but this time luckily identifying the drawing proved quite easy: it only took me half an hour to place it into a travel book by Ilmari Turja, published in 1957.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Trolliarmeija


Trolliarmeija. Pilakuva, Ilta-Sanomat 7.3.2015. Tussipiirros paperille ja Photoshop.


Viikonlopun Ilta-Sanomissa oli minulta piirros informaatiosodankäynnin trolliarmeijasta.
Mediassa on ollut useita juttuja siitä, kuinka Venäjä pyrkii aktiivisesti levittämään vaikutusvaltaansa myös tiedonvälityksessä ja kuinka Pietarissa on tarkoitusta varten kokonainen oma trollitehdas. Ajattelin, että piirtäjälle trolliarmeijan visualisoiminen on aika itsestään selvä, herkullinen kuva-aihe. En ole kuitenkaan nähnyt aihetta meillä vielä käsiteltävän ainakaan isoimpien lehtien muissa pilakuvissa, joten päätin tarttua siihen itse, silläkin uhalla, että samankaltainen idea saattaa olla jo jossain muuallakin nähty.


Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 7 x 10 cm.


Kuva-aihe ilmaantui aika lailla suoraan valmiina päähän. Tein siitä pienen, karkean layout-luonnoksen, jossa etsin hahmoille sopivia asentoja ja paikkoja. Luonnoksesta näkee, että kuvan oikean reunan rajaa on kokeiltu useampaan paikkaan. Kokeilin eri vaihtoehtoja tälle vielä kuvan tussausvaiheessakin.
Tätä luonnosta tehdessä muovautui näppiksen ääressä olevan peikon asento ja "näppäinote", joka huvitti minua itseäni.
Luonnoksen päällä olevat henkselit eivät tarkoita idean hylkäämistä, vaan minulla yleensä päinvastoin, että idea on toteutettu: olen tottunut käyttämään tätä tapaa piirroksen siirtämiseen luonnoksesta isolle paperille. Vedän molempien päälle ruksit ja se auttaa hieman paremmin hahmottamaan kuvan sisäisiä mittasuhteita, mikä elementti tulee mihinkin paikkaan.


Malliluonnoksia erilaisista peikkotyypeistä.


Katsoin peikoille mallia ruotsalaisen John Bauerin satukuvituksista ja englantilaisen Paul Kidbyn Discworld-kirjoihin tekemistä kuvista. Päädyin lopulta kuitenkin itse vähän yksinkertaisempiin hahmoihin – ja kuvaa tussatessa sitten puskikin näköjään vahvasti läpi 80-luvun supersankarisarjakuvien vaikutus (mielessä oli myös Paul Chadwickin sarjakuvahahmo Concrete).


Lyijykynäluonnos paperille, 39 x 25 cm.


Olin syksyllä käyttänyt Ukraina-aiheisessa piirroksessa roiske-efektejä ja pidin itse siitä, miltä lopputulos näytti. Joten pohdin, sopisiko jotain vastaavaa myös tämän kuvan taustalle. Sitä silmällä pitäen piirsin kuvan isompaan kokoon, kuin mitä tämän tyyppinen kuva-aihe ehkä tyypillisesti minulla olisi vaatinut. Tein sen A3-arkille tavallisen A4:n sijaan – musteen roiskiminen tarvitsee paljon työskentelytilaa. Mutta luulen, että tässä tapauksessa myös kuvan muut yksityiskohdat hyötyivät isommasta koosta.
Tussasin kuvan valopöydällä luonnoksesta erilliselle paperiarkille. Pääsin myös hyödyntämään valopöydän etuja: päätin vielä tässä vaiheessa siirtää kuvan rajoja puoli senttiä oikealle, jotta etummaisena olevan hahmon nuijan ja selän ääriviivojen yhtymäkohta mahtui kuvaan mukaan. Se on pieni detalji, mutta kokemuksesta tiedän, että sellainen auttaa kuvan jäsentymistä yllättävän paljon.


Valmis tussipiirros. Pullomuste ja valkoinen guassi paperille, 39 x 25 cm.


Päädyin tällä kertaa yhdistelemään kuvan taustaan roiskeita, hivenen drybrush-siveltimenvetoja, sekä ennen kaikkia sormenjälkiä. Note to self, sekä tiedoksi kaikille, joita kiinnostaa kokeilla tätä kotona: jos levität mustetta sormiisi, muista sen jälkeen pestä kätesi hyvin huolellisesti, ellet sen jälkeen halua kiroillen löytää mustia sormenjälkiä kodin kaikilta vaaleilta pinnoilta.
Ja tekstiileistä.
Ja kirjoista.
Ja käyttämättömistä papereista.

P.S. Nyt näitä kuvia katsoessa huomaan, että tussatessa etummaisen peikon toinen korva on näköjään kadonnut jonnekin. Hups. Taistelussa saatu vamma, kenties?

*  *  *

A troll army. A cartoon published in Ilta-Sanomat, March 7, 2015.


I thought that Russia employing an army of internet trolls was an obvious thing to visualize, but since I didn't find a lot of cartoons already commenting on the issue, I decided to do one myself.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Ammattilainen ei ideaa odottele

Arvo "Tiikeri" Tigerstedtin originaalipiirros, tehty vappuaattona 1953.

"Luominen on 90% perspiraatiota, 10% inspiraatiota." Kun on deadline, niin silloin ammattilainen toimittaa tavaraa julkaistavaksi, oli sen tekoon sitten löytynyt varsinaista innostusta tai ei.
Aina silloin tällöin näkee piirroksia, joista huomaa, että nyt on tekijällä ollut todella kiire, tai ideat vähissä. Harvinaisen suorasukaisesti sen tekee tämä Helsingin Sanomien urheilusivujen piirtäjä Tiikerin (Arvo Tigerstedt, 1899-1969) piirros vuodelta 1953. Siinä Tiikeri sanoo suoraan lukijalle, että istuu vappuaattona töissä ilman ideaa, mutta mieli tekisi jo lähteä. Joten mikä neuvoksi? Ei muuta kuin kynä käteen ja hommiin. Alkaen sivun vasemmasta yläkulmasta Tiikeri alkaa jammailla mitä-sylki-suuhun-tuo -periaatteella vappuaiheisia tekstejä ja kuvia. Sitten kun hän pääsee tarpeeksi lähelle oikeaa alanurkkaa, hän päättäväisesti toteaa, että no niin, sivu on riittävän täynnä, eli piirros on valmis.
Ostin tämän Tiikerin sivun (pilkkahinnalla) eräästä huutokaupasta. Minua huvittaa ajatus, että kaikista Tiikerin piirroksista joku oli päättänyt kehystää tauluksi nimenomaan juuri tämän kiirerykäisyn.
Minulle tämä Tiikerin luonnosteleva tapa yhdistää tekstiä ja kuvaa tuo jotenkin mieleen tämän ajan omaelämäkerralliset sarjakuvablogit – ei kiireisyytensä takia, vaan tavassa, jolla se kuvaa piirtohetken välittömiä tunnelmia hyvin suoraan ja spontaanisti.

Arvo "Tiikeri" Tigerstedt, Helsingin Sanomien urheilusivujen pitkäaikainen pilapiirtäjä.

Huutokauppaan liittyy minulla myös eräs aiempi muisto Tiikeristä. Katselin erään toisen huutokaupan näyttelyssä Paasikivestä tehtyä karikatyyriä, jonka oli signeerannut Michael Tigerstedt. En juuri silloin varmaksi muistanut, mikä oli Tiikerin etunimi.
Asiaa pohtiessani huomasin, että sattumalta näyttelyyn oli samaan aikaan tutustumassa myös Wenzel Hagelstam. No siinähän on mies, jonka maineensa perusteella pitäisi tietää kaikki suomalaisesta taidehistoriasta, ajattelin. Rohkenin lähestyä häntä asiassa.
Wenzel ei tiennyt (tietenkään, tekee mieli sarkastisesti sanoa) mistään pilapiirtäjästä. ”Mutta tunnen kyllä hyvin Tigerstedtien suvun”, hän lisäsi auttavasti.
Näytin Paasikiven karikatyyrin ja sen signeerauksen. Sanoin, että muistaakseni Tiikerin nimi ei ollut Michael. ”Muistelisin, että hänellä olisi ollut suomenkielinen etunimi. Että se olisi ollut Arvo, tai jotain sinne päin.”
”Suomenkielinen etunimi?” Hagelstam hämmästeli. ”Ei, se ei kyllä kuulosta ainakaan niiltä Tigerstedteiltä, jotka minä tunnen.”
Tarkistin asian heti kotiin päästyäni. Tiikerin nimi siis tosiaankin oli Arvo Tigerstedt. Alleviivaanko tapauksen merkityksen huomauttamalla, että minä siis tiesin – noh, ainakin tässä asiassa – suomalaisesta piirroshistoriasta enemmän kuin Hagelstam?
Mikä vain osoittaa, että käyttökuvien historian tuntemus on tässä maassa sellaista autiomaata, että ei juuri ole ulkoisia auktoriteetteja, joiden tietämykseen voisi turvata. 
Jos joku asia tällä alalla kiinnostaa, pitää varautua siihen, että tieto siitä on kaivettava esiin itse.