tiistai 17. helmikuuta 2015

Älä tee piirrokselle näin

Australialaisen pilapiirtäjä Norm Mitchellin (1920–1980) originaali. Mitchell oli Pat Oliphantin (s. 1935) oppi-isä.

Koska sarjakuvia, kuvituksia ja pilapiirroksia ei useinkaan ole osattu arvostaa oikeina taideteoksina, saa piirroskeräilijä tavan takaa törmätä piirroksiin, joita on kohdeltu huonosti.
Yleinen suuri koetinkivi keräilyharrastukselle on postilaitos. Posti kohtelee lähetyksiä kaikkea muuta kuin helläkätisesti, joten piirroksen turvallinen lähettäminen vaatii järeää paketointia. En tiedä, onko kyseessä useimmin kitsastelu lähetyskuluissa, vaiko hyväuskoisuus, tai aito tietämättömyys, mutta edelleenkin vastaan tulee lähetyksiä, joita ei ole välttämättä suojattu millään lailla: piirros on saatettu esimerkiksi laittaa aivan tavalliseen kirjekuoreen sellaiseen.
Keräilijän sydän ei suorastaan läikähtele runsaana lähimmäisenrakkaudesta, kun käteen annetaan vaikkapa tämän näköinen lähetys:


Tämä on oikea postista minulle ojennettu kirjekuori. Minä olin järkyttynyt. Tuskin se tilanne postin väellekään oli mikään ammattiylpeyden huippuhetki.
Jo päältä päin näki, että nyt on luvassa pahaa jälkeä myös kirjekuoren sisällä. Muotoa ei voi pitää kovin ihanteellisena piirrostavaran säilyttämiselle.
Tässä kunnossa olivat piirrokset – niitä oli useampia – kirjeen sisällä:


Mutta ei siinä vielä kaikki. Kansainvälinen postilaitos oli uurastanut lähetyksen kimpussa oikein urakalla – kirje oli tullut Australiasta asti – mutta kyllä myös piirrosten lähettäjä oli yltänyt melkoisen eeppiseen suoritukseen.
Pohtikaamme hetken, mitä voimme havaita seuraavasta kuvasta.


Piirroksen ostokuitti on niitattu kiinni originaaliin.
Kyllä vain, sanoin niitattu.
Varmemmaksi vakuudeksi myös koko piirrossatsi oli niitattu pinona yhteen ja kirjekuoreen kiinni.
Onko erikseen sanottava, että niin ei saisi tehdä?


Täältä siis näyttää piirroskuori, joka on kulkenut puolen maapallon ympäri au naturel, ilman suojapahveja. Mutta usein myös näkee, että vaikka jonkinlaista pahvia on käytetty, se on ollut vääränlaista: liian pehmeää ja taipuisaa, jotta se suojaisi sisältöä. Merkittävää ei ole, kuinka paksua pahvi on, vaan se, kuinka jämäkkää se on, kuinka paljon se suojaa taittumiselta ja kolhuilta.
Toinen asia sitten on piirrosten itsensä säilytys ja kohtelu. Mainitsin jo aiemmassa blogimerkinnässä, että minulla oleva Eero-Einari Nurmelan kansikuvapiirros on nurjalta puolelta täynnä liimatahroja.
En liioitellut sen huonoa kuntoa:


Ehkä on parempi olla ajattelematta, mitä nuo liimakemikaalit tekevät vuosien saatossa paperin rakenteelle.
En tiedä, ovatko juuri pilapiirtäjät erityisen epäonnisia tässä asiassa, mutta jostain syystä toinen piirtäjä, jolta olen nähnyt useita turmeltuja piirroksia, on amerikkalainen Paul Conrad (1924–2010), josta myös olen aiemmin kirjoittanut blogissa. Keräilijöiden käsissä on vain harvoja Conradin originaaleja – mikä saattaa olla hyväkin asia, päätellen siitä, miten niitä on kohdeltu.


Tämä on ensimmäinen kokoelmiini saama Conradin originaali. Siinä on lähes kaikkia niitä vikoja, joita paperitavaralle voi ilmetä: kuvan alaosa on saanut kosteutta ja on sen jäljiltä kupruilla. Kosteus on myös aiheuttanut homevaurioita. Homeläikkiä näkyy kuvan alaosassa ja erityisen tiheään vasemmalla istuvan hahmon ympärillä. Näiden lisäksi kuvan yläosan päälle on valunut jotain muuta nestettä, joka on aiheuttanut tahroja molemmissa laidoissa. Oikeassa laidassa se on levinnyt mustekynällä kirjoitetun omisteen päälle ja onnistunut liuottamaan musteen sinertäväksi lammikoksi.
Tämä kaikki kuitenkin kalpenee sille, mitä seuraaville löytämilleni Conradin piirroksille oli tapahtunut (niitä oli jälleen kerralla useampi kappale).


Tämän ymmärtäminen vaati jo hiukan pohdintaa, ennen kuin kykeni edes arvelemaan edellisen omistajan sielunelämää.
Ilmeisestikin säästääkseen rahaa kuvien kehystämisessä tämä keräilijä oli saanut "nerokkaan" idean: eikö piirroksia voisi lasin sijaan suojata... kontaktimuovilla!
Huomionarvoista on, että muovitusta ei ole tehty millään ammattilaisen laminointikoneella, vaan selvästikin käsin. Tuloksena on kotoisan ryppyinen muovitus, kuin koulukirjat ennen vanhaan.
Onko tarpeen todeta, että näinkään ei saisi tehdä? Ei, vaikka – ihmeen kaupalla – muovi on kuin onkin suojannut piirrosta jollain tavalla: kontaktimuovin liima ei ole sentään tuhonnut piirrosta sen näköiseksi, kuin Nurmelan piirroksen nurja puoli.
Piirroksille voi siis sattua kaikennäköistä. Ihan kaikkea en kuitenkaan minäkään kokoelmiini pelasta.
Tämä on JAKin pilapiirros, jonka joku ikuinen optimisti koetti myydä ebayllä:


* * *

Examples of some of the worst treated original drawings I've come across.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti