Kolme pistettä Conradista

Conrad käytti pilakuvissaan tehokkaasti hyväksi infografiikan parodiointia.

 

Ihmiset varoittelevat minua Paul Conradista. Kun kerron ihailevani tämän piirroksia ja koitan kysellä, millainen hän on henkilönä, muotoillaan vastaus yleensä hyvin huolellisesti.

”Tiedän myös ihmisiä, jotka... tulevat hänen kanssaan toimeen ihan hyvin”, sommittelee sanojaan Jim Borgman.

”Hän on... melkoinen tyyppi”, luonnehtii puolestaan Mike Peters. Tämä saa vaimon vieressä naurahtamaan sarkastisesti. ”No todellakin!”

Yleinen mielipide tuntuu pitävän Conradia kärttyisänä ja mielipiteiltään jyrkkänä vanhana jääränä. Mutta tähän hänen julkinen maineensakin perustuu: Conrad (1924-2010) oli aikakautensa maineikkaimpia poliittisia pilapiirtäjiä. Hän voitti kuvillaan peräti kolme Pulitzer-palkintoa ja tuli tunnetuksi erityisesti Watergate-skandaalin aikaisista piirroksistaan, joilla hyökkäsi presidentti Nixonia vastaan. Tämä tuotti hänelle paikan Nixonin ylläpitämällä ”vihollisten listalla”. 

Conradin kuvat vaihtelivat teknisesti taiturimaisesta, yksityiskohtaisesta piirtämisestä äärimmäiseen pelkistykseen.

Conradin työnantajan, Los Angeles Timesin, päätoimittaja mainittiin samassa paperissa, mutta tämän ranking-listaus oli ylempänä. Conrad kertoo ilkikurisesti käyneensä tämän johdosta kysymässä, suostuisiko päätoimittaja vaihtamaan listasijoituksensa yhteen hänen Pulitzeriinsa.

Vaikka tapaus olikin tavallaan huvittava, ennen muuta se kuitenkin kiukutti Conradia. Häntä hävetti, että maalla oli presidentti, joka käytti aikaansa vihamiestensä luettelointiin.

Aikakausi tarjosi siis piirtäjälle isoja aiheita, joihin tarttua – ja jyrkkien mielipiteiden voimakas ilmaiseminen oli Conradin leipälaji.

”Aamulla herään äreänä. Sitten luen päivän lehdet ja raivostun. Sitten rupean piirtämään”, tiivistää Conrad pilapiirtäjän ammatinkuvan.

Yksinkertainen kuva, mutta vaikea toteuttaa: sommitelma on rakennettu hyvin taitavasti, jotta siitä välittyy aidon orgaanisen tuntuinen muoto. Se ei ole ollenkaan niin helppoa, kuin miltä näyttää.

Löysin Conradin piirrokset joskus opiskeluaikoinani. Ne tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Samoin kun Suomessa monet pilapiirtäjät ovat pitkään olleet kiinni Kari Suomalaisen piirrostyylissä, myöskin Amerikassa alan vaikutteet ovat aika suppeita: siellä on laajalti jäljitelty Pat Oliphantin (s. 1935) siveltimenjälkeä. Kun tutustuin Conradin tuotantoon, en voinut kuin hämmästellä, miksi hänellä ei samaan tapaan ollut liutaa jäljittelijöitä, sillä hänen kuvansa näyttivät aivan erilaisilta ja tyystin omaperäisiltä.

Conrad on teknisesti taitava piirtäjä, jonka kuvat voivat olla viimeisteltyjä ja yksityiskohtaisia, asettelultaan taidokkaita ja viivaltaan dynaamisia. Mutta ainutlaatuista hänen tuotannolleen on, että toisinaan kuvat saattavat myös olla äärimmäisen minimalistisia.

USA:n valtionvelka. Kuvan piirtämisen jälkeen summa on peräti satakertaistunut: tätä kirjoitettaessa summa lähestyy 18.000.000.000.000 dollaria.

”Apartheid: mustavalkoinen tutkielma”, kuuluu erän piirroksen teksti. Kuvassa on musta miehen silhuetti, joka on täynnä valkoisia luodinreikiä. ”Mikroskooppinäkymä öljyä syövästä bakteerista”, kertoo toinen kuva. Ensi näkemältä se esittää petrimaljassa olevia mikrobirihmastoja. Lähempi tarkastelu paljastaa niiden olevan autoja.

Valtionvelkaa Conrad kuvasi vain kirjoittamalla sen silloisen, nykyaikaan verrattuna mitättömän, määrän suurin numeroin. Loputtoman nollajonon ylle on piirretty pieni hahmo: moottoripyöräilijä, joka yrittää tehdä selvästi mahdottoman surmanhypyn.

Watergate. Pilakuvan pelkistämisen mestariteos.

Ja sitten se ylittämätön mestariteos: kruununa monien vihaisten Watergate-piirrosten sarjalle äärimmilleen pelkistetty silhuettikuva, jossa ääninauhasta kietoutuu hirttosilmukka.

Conradin Watergate-kuvista on koottu kirja ”The King and Us” (1974). Siinä piirroksia on höystetty poiminnoilla Valkoisen talon keskustelunauhojen transkripteistä. Tämän johdosta Richard Nixon on kannessa leikillisesti mainittu teoksen toiseksi tekijäksi.

Minulla on kirjasta kappale, jonka Conrad on aikanaan omavaltaisesti signeerannut molempien tekijöiden nimissä. ”Nixonin” omiste kuuluu: ”Tämä kirja ei ole muuta kuin kasa valheita – valheita –VALHEITA!”

Omiste pilakuvakirjassa.

 

Minulle Paul Conradin piirrokset opettivat, mikä arvo on sillä, että ilmaisumuotoa käytetään vaihtelevan monipuolisesti: yhtenä päivänä kuva voi olla yksityiskohtainen ja esittävä, seuraavana päivänä taas todella minimalistinen, sitä seuraava vaikka informaatiografiikkaparodia. Tällöin siitä muodostuu myös eräänlaista leikkiä piirtäjän ja lukijoiden välillä: yleisön mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun ei koskaan voida etukäteen arvata, miltä seuraavan päivän piirros tulee näyttämään.

Tästä johtuen halusin yrittää päästä tapaamaan Conradin myös itse, varoituksista huolimatta. Kaikkien kanssa toimeen tulevan Mike Petersin ja toisen sarjakuva–pilapiirtäjän, Conradin läheisesti tuntevan Bill Schorrin, kautta tämä lopulta onnistui.

Luonnos CONartist-pilakuvakirjan kansikuvaksi, 1993.

Jo valmiiksi äkäisenä pidetty Conrad oli minun Los Angelesiin saapuessani ikämies, 85-vuotias, ja sen verran seniori-kunnossa, että oli muuttanut jonkinlaiseen hoivayhteisöön: ei varsinaisesti vanhainkotiin, mutta valvottuun asuntoon, jossa oli käytössä sairaanhoitaja.

Suoraselkäisenä ja jäntevänä hän kuitenkin tulee avaamaan minulle oven itse. Hänen suussaan on piippu ja olemus muutenkin kuin karikatyyri jostain menneestä aikakaudesta: puhetapansa ja käytöksensä puolesta hän voisi olla jonkun vanhan komediasarjan kitkerä naapurin setä.

Hän katsoo minua tiukasti, polttelee hetken piippuaan ja toteaa sitten ensi sanoinaan: ”Etkös sinä ole piirtäjäksi aika painava?”

En voi muuta kuin purskahtaa nauramaan.

”Eikö olekin aikamoinen tapaus”, nauraa Bill Schorr, kun kuvailen tilanteen jälkikäteen puhelimessa.

Nyt minullakin on antaa oma lisäni Conradia koskevien luonnehdintojen joukkoon.

”Kyllä”, sanon, ”hän oli... juuri täsmälleen sellainen, kuin kaikki lupailivatkin hänen olevan.”

John F. Kennedy. Conradin originaali vuodelta 1962. Piirros on vastoin kaikkia taiteen ja järjen sääntöjä päällystetty kontaktimuovilla. Onko tarpeen edes sanoa, että niin EI saisi tehdä?

Conradin originaaleja liikkuu keräilymarkkinoilla vain vähän ja nekin yleensä hänen uransa alkuvuosilta. Sitäkin valitettavampaa, että ne muutamat piirrokset jotka minä olen tavannut, ovat kaikki olleet tavalla tai toisella vaurioituneita. Ensimmäisessä minun kokoelmaani tulleessa Conradin originaalissa oli suunnilleen kaikki viat, mitä paperisessa teoksessa voi olla: kosteusvaurioita, hometta, jopa omistuskirjoituksen muste oli liuennut tahraksi. Mutta tämänkin ylitti seuraava löytö: ostin pari Conradin originaalia keräilijältä, jolla oli ollut tuhoisan omaperäinen tapa säästää piirrosten esillepanossa. Kalliin kehystämisen sijaan hän oli – päällystänyt originaalit ryppyisesti kontaktimuovilla.

Kun on keräilijänä kaiken nähnyt, niin silloin todellakin on saanut nähdä kaikenlaista.

(laajennettu versio Sarjainfossa 2/2011 julkaistusta artikkelista.)

* * *

Because his work has inspired me a lot, I wanted to meet Paul Conrad, despite the warnings that he was a cantankerous old grump. I did so shortly before he died, and he proved to be everything everyone had told me he was.

Conrad's originals seem to be rare on the collectors' market. That makes it an even greater shame, that all of the ones I've seen have been damaged one way or another. Most outrageously, couple of the ones I have in my collection have been very amateurishly laminated with contact paper, in an apparent attempt to save money in framing!